torstai 28. helmikuuta 2008

Pyykinpesua


Kylpyhuoneen pyykkikori syntyi muovisesta lääkemittakupista. Päällystin sen sisäpuolen puuvillakankaalla, ja ulkopinnalle kiersin beigeä neulelankaa. Korin reunuksen huolittelin vinonauhanpätkällä. Pyykit syntyivät kangastilkuista, jotka muotoilin veden ja hiuslakan avulla. Kun kerran korien makuun olin päässyt, taittelin vielä kovetetusta ristipistokankaasta pikkuisen vasun rasvapurkeille ja muille hygieniatuotteille. Sen reunaan liimasin kanttinauhaa.


Omaa Lundby-nukketaloaan kalustava ystäväni oli tarkkasilmäisenä hoksannut, että erään joulukoristeena myytävän pahvikuusen helminauhasta tulee ilmiselvästi tulppaketjua nukkekodin ammeeseen. Niinpä hän ystävällisesti lahjoitti minullekin tuollaisen pikku kuusen. Irrotin nauhan, ja ujutin sen toisen pään tulpan sisään. Tulppa syntyi yksinkertaisesti harmaasta kumipötköstä, jota sulhaseni oli tuonut työpaikaltaan. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin tarkoitukseen pötkylä alunperin on tarkoitettu.

Suunnittelin laittavani kylpyhuoneen katonrajaan pyykkinarun, mutta sen kiinnittämisessä oli vielä miettimistä. Kuningasajatuksia odotellessani askartelin pyykinkuivaustelineen valmiista ohuesta rimasta ja muliinilangasta.

lauantai 16. helmikuuta 2008

Sininen kamari


Ensimmäisenä yläkerran sininen huone sai sinivalkoraidallisen maton lattialleen. Puuvillaisesta langasta kudottu matto oli mukavan taipuisa ja ohut, päinvastoin kun pehmoisista langoista kutomani makuuhuoneen ja olohuoneen matot.

Tämä huone aiheutti minulle valtavaa päänvaivaa. Aivan aluksi olin suunnitellut siitä vierashuonetta. Sitten se muuttui askarteluhuoneeksi. Mutta kun mietin askarteluhuoneen kalustusta, tajusin, miten tympeän näköinen siitä tulisi: hyllyjä, pöytiä, lipastoja. Palasin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan. Sinisestä huoneesta tulisi sittenkin valkoisin huonekaluin kalustettu vierasmakuuhuone. Haaveilin koukeroisesta rautasängystä! Pilvilinnan asukkaat kutsuvat näet mielellään sukulaisiaan ja hyviä ystäviään yökylään. Askartelinkin heti huoneeseen romanttisen lampunvarjostimen kartongista, sideharsosta, puuvillapitsistä ja silkkinauhasta.

Kun yläkerran sininen huone profiloitui vieraiden makuuhuoneeksi, päätin tehdä keskikerroksen pikkuisesta huoneesta paikan, jonne kreivi Mikael ja kreivitär Lilja voisivat käpertyä kainaloittain katselemaan elokuvia tai lueskelemaan kirjoja. Siispä huoneessa piti olla sohva. Minä en yleensäkään ole sohvien ystävä. Ne ovat useimmiten rumia möhkäleitä, jotka lietsovat ihmisiä laiskotteluun ja vastenmielisessä vaaka-asennossa lojumiseen. Siksipä päätin tehdä Pilvilinnaan komian entisaikaisen puusohvan. Koska olin aikeissa maalata sohvan vihreäksi eikä puun pinnan tarvinnut erottua, tein kaikki osat mdf-levystä. Sitä on huomattavasti helpompi työstää lehtisahalla kuin massiivipuuta silloin, kun tarvitaan koristeellisia osia.

Maalasin sohvan Tiimarin Jovi-maaleista sekoittamallani vihreän sävyllä, josta ei tullut lainkaan sellaista, mitä olin mielessäni kuvitellut. Lisäsin vielä valkoisen sydänkuvion selkänojaan. Vaahtomuovinpalasta leikkasin patjan, jonka päällystin vihreällä, pikkuruutuisella kankaalla. Kaikki tämän huoneen tekstiilit tulisivat olemaan samaa kangasta, ja kaikki huonekalut samaa vihreäksi maalattua sarjaa.



Koska minulta oli päässyt loppumaan ohuet puupalat, minun piti sahata niitä sirkkelillä pitkästä laudanpalasta. Niitähän tarvitaan koko ajan lähes kaikkien huonekalujen rakentamisessa. Ikävä puoli asiassa oli se, että näiden siivujen sahaaminen oli todella pelottavaa. Koulun valtava pyörösaha ei ollut ihan omiaan näin pikkuisten palasten työstämiseen. Olin varma, että kohta sormet napsuvat ja veri lentää. Niin ei kuitenkaan käynyt! Siirryin hyvillä mielin hiomakoneen ääreen ja siinä samassa olinkin jo rouhaissut irti viipaleen oikeasta etusormestani! Verta tuli yllättävän paljon, mutta pysyin näennäisesti tyynenä ja sain siteen sormeeni. Toivoin todella, että tämä haaveri tulisi jäämään viimeiseksi onnettomuudekseni puusepän urallani.

Koska inhoan televisioita vieläkin enemmän kuin sohvia, piti Pilvilinnan tuleva tv piilottaa kaappiin. Tein kaapin osat puusta, mutta koska halusin siitä yhteensopivan puusohvan kanssa, tein vielä kaapin päälle mdf:stä koristeleikkauksen. 

Päätin uskaltautua tekemään oikeasti avautuvat vetolaatikot kaapin alaosaan, vaikka tiesin sen olevan hankalaa. Työtä helpottaakseni annoin periksi balsalle ja kartongille. Lopuksi maalasin kaapin sohvan tapaan. Laatikot kyllä toimivat, mutta ovat varsin epäsopivat kolosiinsa nähden. Kaapista tuli kyllä sen näköinen, kuin se olisi minä hetkenä hyvänsä romahtamassa kasaan!

Näpersin vielä nopeasti pienen sivupöydän sekä rahin. Rahi syntyi paksusta balsasta, vaahtomuovista, kuution muotoisista puuhelmistä ja ruudullisesta kankaasta. 

Pieni sivupöytä sai jalat kukkakepeistä. 

Minulla olikin vielä yksi tuoli maalaamatta, ja niinpä sijoitin sen tähän huoneeseen. Alunperin keittiöön takoittamani lampunvarjostinkin päätyi sittenkin tänne.

Peilani lapsuuden aarrelaatikosta löysimme pikkuruisen punaisen muovisalkun. Hyväsydämisenä ihmisenä hän lahjoitti esineen nukkekotiini, sillä sehän näytti aivan mainiolta aihiolta kannettavaksi tietokoneeksi! Kuvittelin, että tietokone olisi helppo rakentaa, mutta erehdyin! 

Maalasin salkun hopeanväriseksi pienoismallimaalilla. Maali ei pysynyt sen pinnassa järin hyvin, vaan lähti helposti liuskoina pois. Näppäimistön sutaisin kasaan balsasta, ja sen se on näköinenkin! Otin vielä ruutukaapparilla kuvan oman tietokoneeni näytöstä ja tulostin sen sopivan kokoiseksi Pilvilinnan kannettavaan. Koska minulla ei ollut kontaktimuovia, päällystin tulosteen kirkkaalla teipillä. Kreivitär surffailee siis jatkuvasti Playmobilin sivustolla!


Aiemmin silppuamastani puumateriaalista sommittelin nyt kirjoituspöydän. Kiinalaiset syömäpuikot sopivat hyvin pöydänjaloiksi. En tehnyt tällä kertaa avattavia laatikoita, vaan sujuttelin dremelin hiomalaikalla urat esittämään laatikoiden välejä. Pöydästäpä tuli designiltaan melkoisen 70-lukulainen, ja arvelin sen kuitenkin päätyvän vintille säilöön. Eihän se miellyttänyt minun silmääni, kun pidän enemmän talonpoikaistyylisistä kalusteista. Maalasin vielä pöydän näyttämään kuluneelta ja liimasin pienet metalliset helmet laatikoiden vetimiksi. Olin lopputulokseen kuitenkin sen verran tyytyväinen, että pöytä ansaitsi paikkansa talossa.
Samalla kun muovailin keittiöön ja kellariin ruokia, tein myös pikkuruisen suklaalevyn Fimosta. Kääräisin sen foliopaperiin. Televisiota katsellessa onkin mukavaa mutustella suklaata. 

Television suhteen päädyin omituiseen ratkaisuun. Leikkasin ensin jostakin postin tuomasta kuvastosta modernin television kuvan. Sitten sahasin puutyötunnilla kuviosahalla kuvan muotoisen kappaleen ohuesta vanerista. (Vai pitäisikö puhua viilusta? Milloin viilu on viilua ja milloin se muuttuu vaneriksi?) Liimasin television kuvan sahaamani kappaleen päälle ja maalasin takaosan mustaksi. Jalustan taivutin rautalangasta ja kiinnitin balsanpalan avulla tv:n takapuolelle.

Televisio sai valitettavasti osakseen kritiikkiä sukulaisiltani. Mieheni keksi, että kun se kerran on taulu-tv, niin eikös sen voisi sijoittaa seinälle. Se näyttikin mukavan huomaamattomalta seinällä, joten iso kaappi saisikin nyt olla liinavaatekaappi.


Mitä enemmän tuijottelin nukkekotiani ja sovittelin huonekaluja paikoilleen, sitä tyytymättömämmäksi tulin huonejakoon. Päätinkin siirtää televisohuoneen yläkerran siniseen kamariin ja tehdä keskikerroksen ankeanruskeasta pikkukamarista vierashuoneen. Vihreät kalusteet näyttivät todella kummallisilta tummansinisiä tapetteja vasten, mutta silmäni alkoivat pikkuhiljaa tottua outoon yhdistelmään.

Sijoitin myös kannettavan tietokoneen tänne. Vaikka kreivitär hoitaakin työnsä putiikkinsa takahuoneessa käyttäen apunaan tehokkaita tietokoneita sekä muita työvälineitä, on myös asunnon yhteydessä tarpeen tila, jossa voi käyttää tietokonetta. Tänne on helppo pujahtaa, kun tarvitsee pääsyä Internetiin tai rauhallista paikkaa kirjeen kirjoittamiselle.

Olin yhä tyytymätön kalusteiden tekniseen tasoon, ja päätin yrittää parannella niitä. Aloitin maalaamalla sohvan koristekuviosta yksityiskohtaisemman. Ompelin myös muhkeat luonnonvalkoiset tyynyt puuvillakankaasta. Kiinnitin niihin reunapitsit ja täytin vanulla.



Kaappi oli hankalampi. Ovet lenkottivat rumasti ja niiden väliin jäi mojova rako. Leikkasin viilusta reunukset, joilla sain rakosen peitettyä. Spaatteleista pätkäisin ovien keskelle "peilit". Maalasin kaapin kaksiväriseksi, jotta vaaleampi vihreän sävy hiukan tasottaisi huoneen häijyä väritystä ja rauhoittaisi sitä.

Pikkuinen sivupöytä ja tuoli saivat siirtyä kokonaan pois talosta. Lahjoittaisin ne siskontytölle, mikäli hän kelpuuttaisi ne omaan nukkekotiinsa.