Kierros jokaisessa huoneessa

Tässä vanhoja tekstejä läpikahlatessani totesin, ettei koko blogissa ole kai ainoatakaan kuvaa talon huoneista. Nukkekodin valokuvaaminen on tuskaista hommaa, mutta olen huomannut, että vasta kun ilta alkaa hämärtyä, on aika ottaa kamera esiin. Silloin kamera taikoo valon tasaisesti pieniin huoneisiin, eivätkä takaseinät jää aivan pimentoon, kuten päivänvalolla kuvattaessa.

Kierros alkaa ylimmästä kerroksesta. Von Hottendottirien makuuhuone on herttaisen valeanpunainen. Lämpöä tuo rapattu tiiliuuni.

Makuuhuoneesta johtaa ovi yläkerran aulaan. Kapeassa huoneessa ei mahdu olemaan juurikaan kalusteita, sillä ullakolle johtavat portaat vievät paljon tilaa. Huoneen takaosasta lähtevät portaat alas.

Aulasta pääsee vierashuoneeseen, joka sijaitsee makuuhuonetta vastapäätä. Se muistuttaa huomattavan paljon meidän oikean kotimme makuuhuonetta. Yhtä tummansiniset ja yhtä ruttuiset tapetit, vanhoja matkalaukkuja, valkoiset kalusteet ja pönttöuuni. Tekstiileissä limenvihreää ja virkattu pitsipäiväpeitto.

Keskimmäisessä kerroksessa sijaitsee suuri, punainen olohuone. Silläkin on yhtäläisyyyksiä meidän kotimme saliin. Pyöreä kaakeliuuni tuo lisää lämpöä ja tunnelmaa kodikkaaseen huoneeseen.

Tämä suuri kaappi on kerinnyt vaihtaa väriä ja paikkaa jo moneen kertaan. Minä sisustan 1:1-mittakaavassa ja minikoossa samalla periaatteella: kalusteita hinataan jatkuvasti huoneesta toiseen ja sen mukaan niiden pinta maalataan aina kuhunkin tilaan sopivaksi.

Salista vie ovi ruskeaan pieneen kamariin, johon minun on aina ollut vaikeaa suhtautua mitenkään. Vaikeus johtuu epämiellyttävästä ruskeudesta, joka siellä vallitsee.

Huonetta on hankala sisustaa iloiseksi, ja siitä pyrkii aina tulemaan turhankin arvokas. Kaakeliuunin valmistumisesta kerroinkin aiemmin tänään. Lattialta puuttuu kipinäsuojus.

Tällä hetkellä huone on televisionkatseluun oikein sopiva. Kun huomio keskittyy laatuviihteeseen, ei ympäristön ruskeutta enää huomaakaan.

Punaisesta salista pääsee portaita pitkin alakerran eteiseen. Ulko-ovi sijaitsee huoneen perällä. Siitä puuttuu vielä ripa, kuten kaikista muistakin Pilvilinnan ovista.

Eteisestä siirrytään kylpyhuoneeseen.

Kylppäriä lämmittää mustakylkinen kamiina. Ammeessa peseydytään ja pyykit ripustetaan kuivumaan telineeseen. Vessanpytty puuttuu vielä.

Eteisestä on kulku myös keittiöön. Siinäkin on paljon samaa tunnelmaa kuin meidän omassa keittiössämme. Paljon reippaita värejä, pientä piperrystä, monia kivoja yksityiskohtia.

Nurkassa on puuhella, jonka kuvaaminen on mahdottoman vaikeaa. Sinne pitäisi vielä lisätä muuri ja huuva.

Pohjakerroksessa sijaitsee kreivittären putiikki. Tämä käsityöalan yritys on nimeltään Sammakkoprinsessa. Kreivitär suunnittelee ja valmistaa aivan upeita korsetteja ja juhlapukuja mittatilaustyönä.

Putiikki on vielä keskeneräinen ja avajaisia odotellaan. Hyllyt notkuvat erilaisia kankaita, joista asiakas voi valita mieleisensä.

Näyteikkunaan on tulossa rivi mallinukkeja, joiden yllä nähdään vielä mitä koreampia luomuksia.

Myyjättären soisi pukevan jotakin päälleen. En oikein malta odottaa sitä vaihetta, että pääsen ompelemaan tyypeille ja mallinukeille vaatteita, mutta tiedän, että kun siihen ryhdyn, minulta jää koko muu elämä. Pitää siis harkita tarkasti, milloin on aika ryhtyä vaatturiksi.

Liikeen seinän takana sijaitsee Pilvilinnan kellari. Satokausi on ilmeisesti vasta edessäpäin, kun hyllyt ovat vielä näin tyhjillään.

Todellista miniatyyrityötä

Uskaltauduin lopultakin muovailemaan ruoka-aineita. Olin saanut äidiltäni jämäeriä Fimo-massasta. Sitä oli paljon helpompi muotoilla kuin olin arvannut, ja olin tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Tein massasta perunamuussia, luumuja, banaaneita, appelsiineja, Runebergin torttuja, keitettyjä ja paistettuja munia, erilaisia juustoja, meetvurstia, lohimedaljonkeja, kinkkuviipaleita, makkaroita, spaghettia ja katkarapuja. Runebergin tortut saivat ylleen kakkukuvun, jonka leikkasin jonkin lääkkeen painopakkauksesta.

Joulu- ja muiden oikean elämän kiireiden takia keittiökalusteiden osat saivat odotella pitkään, ennenkuin pääsin niitä maalaamaan ja liimaamaan. Joku kirous keittiössä taitaa olla, sillä vaikka kaapistosta tuli tällä kertaa jo parempi, tajusin aivan liian myöhään unohtaneeni tehdä pöytälevyyn aukon tiskialtaalle! Nyt kaapistossa oli sitten verho ilman allasta. Ikävä takaisku. Pöytälevyn päälle allasta en enää laittaisi, sillä se tulisi silloin aivan liian korkealle ja kreivitär poloinen joutuisi varvistelemaan ulottuakseen hanaan. Olisi tehtävä erillinen tiskiallaskaluste. Täysin tyytyväinen en muutenkaan ollut tähän kaapistooni, sillä ovet olivat vinksin vonksin ja kaikkea verhosi jonkinlainen huolimattomuuden silaus.

Liedestäkään ei tullut sen komeampi, vaikka olin jo ehtinyt mielikuvissani ihastella sen realistista muotoilua. Liimasin neljä magneettia hellanlevyiksi, sillä ne näyttivät aivan oikeilta levyiltä. Paisti että olivat liian korkeat mittakaavaan. Jos olisin jaksanut nähdä vähän vaivaa, olisin voinut porata levyille kolot hellan pintaan, ja upottaa magneetit osittain puun sisään. Mutta enpä tehnyt niin. 

Nupit syntyivät neppareiden puolikkaista, jotka maalasin valkoisiksi, ja uuninluukku polykarbonaattilevyn palasesta. Saranaksi laitoin palasen mustaa nahkaa.

Luulisinpa joutuvani joskus tekemään uuden lieden. Kodinkoneet eivät selvästikään ole vahvinta alaani.

Puuhella onnistui paremmin. Sen runko syntyi yksinkertaisesti puupalikasta ja liesitaso ohuesta vanerista. Maalasin hellan Jovi-maaleilla harmaaksi ja valurautatason pienoismallimaalilla mattamustaksi. Uuninluukut muovailin Fimo-massasta ja liimasin pikaliimalla paikoilleen. Tällä kertaa en tehnyt aukeavia luukkuja. 

Lattian kipinäsuojus syntyi siideritölkin metallista.

Metalliämpäri sai kuvausta varten sisuksiinsa hiilimurskaa.

Tutkaillessani Internetin ihmeellisiä nukkekotisivustoja, päätin minäkin uskaltautua kokeilemaan pikkuruisten tarve-esineiden väsäämistä. Keittiössä tarvitaan jos jonkinlaista kapinetta. 

Ensin otin esiin balsapuisen leivänpaahtimen, jonka poikaystäväni oli jo kuukausia sitten nakerrellut uutuuttaan hohtavalla dremelillä. Koska hän ei ollut saanut aikaiseksi maalata sitä, minä maalasin sen musta-hopeiseksi omin lupineni ja liimasin sen pohjaan pienet hopeiset helmet jaloiksi.

Tein pari purnukkaa jostakin putkilosta, ja liimasin painonapin osat kansiksi. Tulostin purkkien kylkeen etiketit: tee ja sokeri. Tee on ihan oikeaa teetä; sitä pienintä purua, joka rapisee teesiivilän läpi. Sokeri taas on oikeasti suolaa, koska suola on pienikiteisempää. Purkit huurtuivat myöhemmin kovin rumasti, en tiedä johtuiko se liimasta, vai sisällöstä vai niiden yhdistelmästä.

Kahvimylly syntyi balsasta, halkaistusta puuhelmestä ja pätkästä rautalankaa. Petsasin valmiin tekeleen ja liimasin hullunkurisen oranssin helmen laatikon vetimeksi.

Talouspaperirullateline syntyi niin ikään balsasta, grillitikusta ja puuhelmestä. Paperin kiersin kertakäyttönenäliinasta leikkaamastani kaitaleesta.

Monetkin nukkekotiharrastajat olivat taivutelleet tuikkukynttilöiden suojuksista pieniä piparkakkumuotteja. Niinpä minä tein perässä, mitä muut edellä. Olin aivan yllättynyt miten mukavasti tuo materiaali totteli pinsettejäni ja pihtejäni. Olikin paljon helpompaa työskennellä tuikkukynttilämetallin kuin siideritölkkimateriaalin kanssa!

Luuta syntyi grillitikusta ja ruskeasta paperinaurusta.

Kun olin täyttänyt jääkaapin muovailemillani ruoilla, huomasin hyllyvälin olevan liian suuri. Kaappiin piti lisätä hyllylevyjä. Tein niille kannakkeet tulitikunpätkistä ja liimasin niiden varaan polykarbonaattilevystä hyllyt. Samalla uudistin myös siideritölkistä askarrellut ovihyllyt, ja korvasin ne tuikkukynttilänsuojuksella. 

Huomaamattani olin tuhrannut pikaliimaa sormenpäähäni, eikä jääkaappi irronnutkaan enää kädestäni, kun yritin laskea sen pöydälle! Jouduin repäisemään peukaloni irti väkivalloin, ja kaapin kylkeen jäi kerros ihoani. Hioin sen pois - sormenpääni paranisi kyllä ajan kanssa itsekseenkin.

Minua oli aiemmin oikein käynyt sapettamaan se, miten jotkut nukkekotityypit veivät miniatyyrimaailman aivan äärimmilleen. Tästä mainiona esimerkkinä tulitikkuaski. Kiivastuneena päätin, että kyllä minäkin yhden tikkuaskin saisin aikaiseksi, eihän se nyt mikään maratonjuoksuun verrattava suoritus voi olla! Yllättäen pikkuruisen avautuvan rasian taittelu kartongista ei ollutkaan aivan mahdotonta! Vuolin balsasta soiroja tikuiksi ja tulostin minikokoon ihan oikean tikkuaskin kannen.

Jääkaapin sisältö vaikutti kovin lihapainotteiselta. Muovailin muutaman paprikan ja pari porkkanaleivosta sekä kääretortun. Kellarista voisi sitten hakea vihanneslaatikkoon jotakin vihreää.

Pikkuisen vispilän rakensin rautalanganpätkästä, jonka taivutin silmukaksi. Sitten irrotin vanhasta kuulakärkikynästä jousen ja kiepautin sen rautalangan lenkkiin. Tujaus pikaliima piti jousen paikallaan. Fimosta muovailin kahvan, ja samalla muotoilin myös kauhan samaa sarjaa.

Elämää keittiössä

Jo syksyn ensimmäisellä puutyötunnilla olin surautellut vannesahalla puusta ja osittain ohuesta vanerista osat keittiön kaapistoihin, ruokapöytään, puulaatikkoon sekä tuoleihin. Olin aivan ihastuksissani siitä, miten sieviä pikku tuolien osista tulikaan, sillä olin ollut jokseenkin huolissani niin pikkutarkkojen osien valmistamisen suhteen. Kaiken kaikkiaan näin pienten kalusteiden työstäminen vaati alkuun totuttelua, sillä pienet osat tuppasivat katoamaan valtavien koneiden aukkojen uumeniin tai sinkoilemaan sormistani ympäri luokkaa. Onnistuin jopa saamaan hiomakoneen pahan kerran jumiin, kun pöytälevy singahti sen sisään ja koko kone päätti lopettaa yhteistyön.

Jääkaappi (merkitty yläkuvaan nuolella) oli mielenkiintoinen työ. Siitä piti tehdä retrotyyppinen, pyöreäkulmainen ja korkea kaappi. Sahasin ensin osat liiteristä kaivamastani vanhasta lankusta pyörö- ja vannesahoja käyttäen, ja pyöristin sitten jääkaapin kulmat hiomakoneella. Kaapin oveen piti saada kolonen hyllyjä varten. Sen koversin taltalla, puukolla ja vasaralla. Tämä oli yllättävän sujuvaa jopa sähkötyökoneisiin mieltyneelle nikkaroijalle, ja niinpä rupesin miettimään, mahtaisikö myös esimerkiksi ammeen työstäminen onnistua samoin. 

Kotona jatkoin jääkaapin työstämistä heilani hankkimalla dremel-kopiolla, jonka avulla syvennyksen hiominen kävi mukavasti. Homma vaati kyllä kärsivällisyyttä, joka ei ole koskaan ollut vahvimpia ominaisuuksiani. Olisin aivan vimmalla jo halunnut päästä täyttämään kaappia täytekakuilla ja juustoilla.

Keittiön pöytä syntyi helposti. Sahasin vannesahalla vanerista pöytälevyn ja käytin jalkoina valmista puurimaa. Sitten liimasin osat toisiinsa ja petsasin valmiin pöydän. Vannesahan kanssa pitäisi aina muistaa käyttää tukipalaa varsinaisen sahattavan vanerin alla, sillä saha repii vanerin reunoja aika rumasti.

Rakensin myös pienen puulaatikon asukkaiden polttopuita varten. Dremelistä oli jälleen iloa - tein sillä laatikon seiniin urat muistuttamaan lautarakennetta. Maalasin laatikon Tiimarista ostamillani Jovi Decor -maaleilla. Pakkauksessa on neljä melko käyttökelvotonta väriä sekä musta ja valkoinen. Ihme kyllä, noita ällistyttävän rumia värejä sekoittamalla sain aikaan varsin hienoja sävyjä. Tein laatikkoon saranat kartongista, mutta enpä tiedä, kauanko ne mahtavat kestää availua. Polttopuut sahasin oksanpätkistä ja halkaisin puukolla.

Samaan syssyyn liimasin kasaan seinähyllyn ja maalasin sen punaiseksi. Keittiöstä tulisi iloinen värien sekamelska. Oli ihanaa päästä sovittelemaan hyllykköön pikkuisia posliiniastioita.

Aioin päästää valmiina ostetun kaulimen sekä sinkkiämpärin talooni, vaikka noin periaatteessa en ostotavaroita hyväksykään. Kaulimesta piti kyllä hieman hioa kahvoja ohuemmiksi. Ja eräs ystäväni huomasi heti, että sinkkiämpäri tarvitsee puisen kädensijan
Olin myös aikoinani ostanut Sinooperista metallisen ruokailuvälinesarjan, ja nyt niitäkin pitäisi jotenkin tuunata, jotta ne voisivat päästä mukaan talooni. Leikkasin veitsestä kahvan irti ja upotin terän pieneen balsasta vuoltuun kädensijaan. Puun ja metallin yhteenliimamiseen kävi pikaliima.

Leivoin leipiä Tiimarista ostamastani Jovi-muotoilumassasta, joka kuivahtaa ja kovettuu itsekseen ilman vaikutuksesta. Maalasin käntyt akvarelliväreillä. Limput ja ruisreikäleipä onnistuivat hyvin, mutta patongeista tuli kärähtäneen näköisiä. Semmoiset tekeleet nakkasin pois, sillä kreivittären leipomusten pitää olla ensiluokkaisia.

Olin sahannut jo ensimmäisellä puutyötunnilla kaikkien tuolien osat etummaisia jalkoja lukuunottamatta. Vannesahalla pinnatuolien selkänojatkin syntyivät helposti. Käytin materiaalina pieniä puunpaloja koulun jätepuulaatikosta. Selkänojien ahtaat välit hioin sileiksi hiekkapaperin ja pienten viilojen avulla. Miesystäväni oli kaikessa ihanuudessaan ostanut minulle viilasatsin lahjaksi. Seuraavalla puutyötunnilla sahasin tuoleihin loput jalat ja liimasin ne kokoon.

Kotona maalailin tuolit iloisilla väreillä. Vuosia sitten, kun televisiosta alkoi Frendit-sarja, minä ihastuin Monican keittiöön, jossa ruokapöydän ympärillä oli erilaisia ja erivärisia tuoleja. Minun pikku keittiössäni tuolit ovat kyllä kaikki samaa mallia, mutta jokainen sai omanvärisensä maalin pintaansa.

Jääkaapin oven kiinnitin pienillä valmiina ostetuilla metallisaranoilla. Liimasin ne paikalleen kontaktiliimalla. Surautin dremelin pikkuisella katkaisulaikalla kaapin sisäpuolelle urat lasihyllyjen ujuttamista varten.

Vihdoin pääsin jatkamaan myös kuukausi aikaisemmin aloittamaani kaapistoa. Kaapistossa pitäisi olla tietenkin vanhanaikainen kipattava puulaatikko sekä muutama alakaappi. Yläkaappien lisäksi tein avohyllyjä, jotta voisin myöhemmin askarrella näkyviin kivoja pikku ruokapakkauksia.

Olisin halunnut keittiöön oranssit seinät, mutta koska tapetointivaiheessa sain käsiini vain keltaista tapettia, jouduin siitä ajatuksesta luopumaan. Nyt sitten maalasin kaappien ovet oranssilla, jota sekoittelin Tiimarin Jovi-maaleista. Muuten kaapisto ja hyllyt saivat pintaansa reippaan punaisen maalin. Mutta mitä enemmän maalasin, sitä kamalammalta kaapisto alkoi näyttää. Yritin pelastaa tekeleen sinisillä koristemaalauksilla, mutta eipä se siitä yhtään parantunut. 

Kaapiston vastenmielisyyttä lisäsi vielä sekin, että tajusin vasta nyt pöytätason olevan aivan liian korkealla ja ulottuvan kreiviä melkein rintaan! Sama vika näytti olevan myös kylpyhuoneen kalusteessa. Oli liian myöhäistä madaltaa kalusteita. Minua kiukutti ja inhotti. Pakko aloittaa alusta koko kaapiston rakentaminen. Onneksi pieni sisarentyttäreni ei ole yhtä kriittinen, vaan vei kaapiston tyytyväisenä omaan nukkekotiinsa!

Keittiössä pitäisi olla kaapit täynnä ruokaa! Skannasin erilaisia ruokapakkauksia ja tulostin ne paperille. Sitten taittelin niistä hiutalepakkauksia, maito- ja mehutölkkejä. Tulipa niistä ihastuttavia! Pettymys valtasi kuitenkin mieleni, kun vein tuotteet nukkekotiin. Ne näyttivät sielläkin miniatyyreiltä, vaikka oli laskenut suhteet oikein. Mieleeni muistui, että olin joltakin nukkekotisivulta joskus lukenut, että pienten esineiden ollessa kyseessä ei kannatakaan tarkasti noudattaa mittakaavaa, sillä ne jäävät silmällä katsottuina turhan pieniksi.

Kattilan ja paistinpannun muovailin Tiimarin Jovi-massasta. Kun massa oli kuivunut, maalasin esineet mattamustalla pienoismallimaalilla, jotta ne näyttäisivät valurautaisilta.
Lampunvarjostimen askartelin kartongista kukkaputkilon korkin varaan, päällystin sen vielä pikkuruudullisella kankaalla ja koristin reunan pitsillä.


Marraskuun puutyötunnilla kävin uudelleen rakentamaan keittiönkaappeja. Toimin aivan samoin kuin edelliselläkin kerralla, mutta yritin tehdä kaapiston suhteet paremmiksi tällä kertaa. Jätin kaapiston reunaan tilan myös sähköliedelle, jota en aiemmassa suunnitelmassani ollut ottanut huomioon. Kreivittären keittiössä pitäisi olla sekä moderni liesi että kaunis vanhan ajan puuhella.

Lieden rakentamiseen minulla ei ollut etukäteissuunitelmia, mutta rupesin silti työhön, sillä puutyötuntia oli vielä reippaasti jäljellä. Suunnittelemattomuus ei yleensä tiedä hyvää näissä hommissa. Sahailin lehtisahalla (koska rakas vannesahani oli lopullisesti rikki eikä uutta oltu saatu vieläkään hankittua) 7 milliä paksusta puunpalasta osia, joista liimailin kokoon hellaa muistuttavan rakennelman.