Makuuhuoneen muutoksia

Makuuhuone tuntui aika ahtaalta. Missä ihana pariskuntamme oikein säilyttäisi vaatteitaan? Päätin tehdä jyhkeän lipaston, koska vaatekaappi ei oikein sopuisasti mahtuisi huoneeseen. Koulun jätepuulaatikoista löytyi sopivaa lautamateriaalia, josta siivutin palaset lipastoa varten. Maalasin lipaston valkoiseksi ja liimasin laatikoihin vetimet pienistä metallihakasista.

Huomasin viettäväni paljon aikaa vain tuijotellen nukkekotiani. Joskus tunsin ihastusta, ja joskus tyytymättömyyttä. Makuuhuone oli ikävän ahdas ja hankala, kun yksi sänky vei melkein koko lattiapinta-alan. Päätin tehdä radikaalin ratkaisun: katkaisemalla vuoteesta katoksen kokonaan pois, sain siirrettyä sen toiselle seinustalle, ja huone muuttui samalla avaraksi. Se muistutti nyt enemmän aikuisten makuuhuonetta, kun vauvamaiset pitsiverhot sängyn päältä olivat poissa. Samalla lisäsin päiväpeittoon vanuvuorauksen, ja ompelin siihen tikkauksia. Aiemmin hiukan kovalta vaikuttanut peti oli nyt ihanan muhkea.

Uuden järjestyksen myötä makuuhuoneeseen mahtui vieläpä iso vaatekaappikin! Vaatekaappi sai sisäänsä hyllyt, ja sen yläreunaa laitoin kiertämään valmiin koristelistan. Aika massiivinen listahan se oli, mutta kapeampaa minulla ei enää ollut jäljellä. Ovien saranat leikkasin nahasta ja vetimiksi liimasin hakaset. Kaapin jalat sahasin puisesta pyykkipojasta koulun suurella vannesahalla.

Puutyöluokan massiiviset sähkötyökoneet alkoivat kiukuttaa minua. Miten paljon siistimpää jälkeä mahtaisinkaan saada aikaan, jos minullakin olisi mahdollisuus hankkia juuri minityöskentelyyn sopivat laitteet.

Sininen kamari

Ensimmäisenä yläkerran sininen huone sai sinivalkoraidallisen maton lattialleen. Puuvillaisesta langasta kudottu matto oli mukavan taipuisa ja ohut, päinvastoin kun pehmoisista langoista kutomani makuuhuoneen ja olohuoneen matot.

Tämä huone aiheutti minulle valtavaa päänvaivaa. Aivan aluksi olin suunnitellut siitä vierashuonetta. Sitten se muuttui askarteluhuoneeksi. Mutta kun mietin askarteluhuoneen kalustusta, tajusin, miten tympeän näköinen siitä tulisi: hyllyjä, pöytiä, lipastoja. Palasin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan. Sinisestä huoneesta tulisi sittenkin valkoisin huonekaluin kalustettu vierasmakuuhuone. Haaveilin koukeroisesta rautasängystä! Pilvilinnan asukkaat kutsuvat näet mielellään sukulaisiaan ja hyviä ystäviään yökylään. Askartelinkin heti huoneeseen romanttisen lampunvarjostimen kartongista, sideharsosta, puuvillapitsistä ja silkkinauhasta.

Kun yläkerran sininen huone profiloitui vieraiden makuuhuoneeksi, päätin tehdä keskikerroksen pikkuisesta huoneesta paikan, jonne kreivi Mikael ja kreivitär Lilja voisivat käpertyä kainaloittain katselemaan elokuvia tai lueskelemaan kirjoja. Siispä huoneessa piti olla sohva. Minä en yleensäkään ole sohvien ystävä. Ne ovat useimmiten rumia möhkäleitä, jotka lietsovat ihmisiä laiskotteluun ja vastenmielisessä vaaka-asennossa lojumiseen. Siksipä päätin tehdä Pilvilinnaan komian entisaikaisen puusohvan. Koska olin aikeissa maalata sohvan vihreäksi eikä puun pinnan tarvinnut erottua, tein kaikki osat mdf-levystä. Sitä on huomattavasti helpompi työstää lehtisahalla kuin massiivipuuta silloin, kun tarvitaan koristeellisia osia.

Maalasin sohvan Tiimarin Jovi-maaleista sekoittamallani vihreän sävyllä, josta ei tullut lainkaan sellaista, mitä olin mielessäni kuvitellut. Lisäsin vielä valkoisen sydänkuvion selkänojaan. Vaahtomuovinpalasta leikkasin patjan, jonka päällystin vihreällä, pikkuruutuisella kankaalla. Kaikki tämän huoneen tekstiilit tulisivat olemaan samaa kangasta, ja kaikki huonekalut samaa vihreäksi maalattua sarjaa.

Koska minulta oli päässyt loppumaan ohuet puupalat, minun piti sahata niitä sirkkelillä pitkästä laudanpalasta. Niitähän tarvitaan koko ajan lähes kaikkien huonekalujen rakentamisessa. Ikävä puoli asiassa oli se, että näiden siivujen sahaaminen oli todella pelottavaa. Koulun valtava pyörösaha ei ollut ihan omiaan näin pikkuisten palasten työstämiseen. Olin varma, että kohta sormet napsuvat ja veri lentää. Niin ei kuitenkaan käynyt! Siirryin hyvillä mielin hiomakoneen ääreen ja siinä samassa olinkin jo rouhaissut irti viipaleen oikeasta etusormestani! Verta tuli yllättävän paljon, mutta pysyin näennäisesti tyynenä ja sain siteen sormeeni. Toivoin todella, että tämä haaveri tulisi jäämään viimeiseksi onnettomuudekseni puusepän urallani.

Koska inhoan televisioita vieläkin enemmän kuin sohvia, piti Pilvilinnan tuleva tv piilottaa kaappiin. Tein kaapin osat puusta, mutta koska halusin siitä yhteensopivan puusohvan kanssa, tein vielä kaapin päälle mdf:stä koristeleikkauksen. 

Päätin uskaltautua tekemään oikeasti avautuvat vetolaatikot kaapin alaosaan, vaikka tiesin sen olevan hankalaa. Työtä helpottaakseni annoin periksi balsalle ja kartongille. Lopuksi maalasin kaapin sohvan tapaan. Laatikot kyllä toimivat, mutta ovat varsin epäsopivat kolosiinsa nähden. Kaapista tuli kyllä sen näköinen, kuin se olisi minä hetkenä hyvänsä romahtamassa kasaan!

Näpersin vielä nopeasti pienen sivupöydän sekä rahin. Rahi syntyi paksusta balsasta, vaahtomuovista, kuution muotoisista puuhelmistä ja ruudullisesta kankaasta. 

Pieni sivupöytä sai jalat kukkakepeistä. 

Minulla olikin vielä yksi tuoli maalaamatta, ja niinpä sijoitin sen tähän huoneeseen. Alunperin keittiöön takoittamani lampunvarjostinkin päätyi sittenkin tänne.

Peilani lapsuuden aarrelaatikosta löysimme pikkuruisen punaisen muovisalkun. Hyväsydämisenä ihmisenä hän lahjoitti esineen nukkekotiini, sillä sehän näytti aivan mainiolta aihiolta kannettavaksi tietokoneeksi! Kuvittelin, että tietokone olisi helppo rakentaa, mutta erehdyin! 

Maalasin salkun hopeanväriseksi pienoismallimaalilla. Maali ei pysynyt sen pinnassa järin hyvin, vaan lähti helposti liuskoina pois. Näppäimistön sutaisin kasaan balsasta, ja sen se on näköinenkin! Otin vielä ruutukaapparilla kuvan oman tietokoneeni näytöstä ja tulostin sen sopivan kokoiseksi Pilvilinnan kannettavaan. Koska minulla ei ollut kontaktimuovia, päällystin tulosteen kirkkaalla teipillä. Kreivitär surffailee siis jatkuvasti Playmobilin sivustolla!

Aiemmin silppuamastani puumateriaalista sommittelin nyt kirjoituspöydän. Kiinalaiset syömäpuikot sopivat hyvin pöydänjaloiksi. En tehnyt tällä kertaa avattavia laatikoita, vaan sujuttelin dremelin hiomalaikalla urat esittämään laatikoiden välejä. Pöydästäpä tuli designiltaan melkoisen 70-lukulainen, ja arvelin sen kuitenkin päätyvän vintille säilöön. Eihän se miellyttänyt minun silmääni, kun pidän enemmän talonpoikaistyylisistä kalusteista. Maalasin vielä pöydän näyttämään kuluneelta ja liimasin pienet metalliset helmet laatikoiden vetimiksi. Olin lopputulokseen kuitenkin sen verran tyytyväinen, että pöytä ansaitsi paikkansa talossa.

Samalla kun muovailin keittiöön ja kellariin ruokia, tein myös pikkuruisen suklaalevyn Fimosta. Kääräisin sen foliopaperiin. Televisiota katsellessa onkin mukavaa mutustella suklaata. 

Television suhteen päädyin omituiseen ratkaisuun. Leikkasin ensin jostakin postin tuomasta kuvastosta modernin television kuvan. Sitten sahasin puutyötunnilla kuviosahalla kuvan muotoisen kappaleen ohuesta vanerista. (Vai pitäisikö puhua viilusta? Milloin viilu on viilua ja milloin se muuttuu vaneriksi?) Liimasin television kuvan sahaamani kappaleen päälle ja maalasin takaosan mustaksi. Jalustan taivutin rautalangasta ja kiinnitin balsanpalan avulla tv:n takapuolelle.

Televisio sai valitettavasti osakseen kritiikkiä sukulaisiltani. Mieheni keksi, että kun se kerran on taulu-tv, niin eikös sen voisi sijoittaa seinälle. Se näyttikin mukavan huomaamattomalta seinällä, joten iso kaappi saisikin nyt olla liinavaatekaappi.

Mitä enemmän tuijottelin nukkekotiani ja sovittelin huonekaluja paikoilleen, sitä tyytymättömämmäksi tulin huonejakoon. Päätinkin siirtää televisohuoneen yläkerran siniseen kamariin ja tehdä keskikerroksen ankeanruskeasta pikkukamarista vierashuoneen. Vihreät kalusteet näyttivät todella kummallisilta tummansinisiä tapetteja vasten, mutta silmäni alkoivat pikkuhiljaa tottua outoon yhdistelmään.

Sijoitin myös kannettavan tietokoneen tänne. Vaikka kreivitär hoitaakin työnsä putiikkinsa takahuoneessa käyttäen apunaan tehokkaita tietokoneita sekä muita työvälineitä, on myös asunnon yhteydessä tarpeen tila, jossa voi käyttää tietokonetta. Tänne on helppo pujahtaa, kun tarvitsee pääsyä Internetiin tai rauhallista paikkaa kirjeen kirjoittamiselle.

Olin yhä tyytymätön kalusteiden tekniseen tasoon, ja päätin yrittää parannella niitä. Aloitin maalaamalla sohvan koristekuviosta yksityiskohtaisemman. Ompelin myös muhkeat luonnonvalkoiset tyynyt puuvillakankaasta. Kiinnitin niihin reunapitsit ja täytin vanulla.

Kaappi oli hankalampi. Ovet lenkottivat rumasti ja niiden väliin jäi mojova rako. Leikkasin viilusta reunukset, joilla sain rakosen peitettyä. Spaatteleista pätkäisin ovien keskelle "peilit". Maalasin kaapin kaksiväriseksi, jotta vaaleampi vihreän sävy hiukan tasottaisi huoneen häijyä väritystä ja rauhoittaisi sitä.

Pikkuinen sivupöytä ja tuoli saivat siirtyä kokonaan pois talosta. Lahjoittaisin ne siskontytölle, mikäli hän kelpuuttaisi ne omaan nukkekotiinsa.

Todellista miniatyyrityötä

Uskaltauduin lopultakin muovailemaan ruoka-aineita. Olin saanut äidiltäni jämäeriä Fimo-massasta. Sitä oli paljon helpompi muotoilla kuin olin arvannut, ja olin tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Tein massasta perunamuussia, luumuja, banaaneita, appelsiineja, Runebergin torttuja, keitettyjä ja paistettuja munia, erilaisia juustoja, meetvurstia, lohimedaljonkeja, kinkkuviipaleita, makkaroita, spaghettia ja katkarapuja. Runebergin tortut saivat ylleen kakkukuvun, jonka leikkasin jonkin lääkkeen painopakkauksesta.

Joulu- ja muiden oikean elämän kiireiden takia keittiökalusteiden osat saivat odotella pitkään, ennenkuin pääsin niitä maalaamaan ja liimaamaan. Joku kirous keittiössä taitaa olla, sillä vaikka kaapistosta tuli tällä kertaa jo parempi, tajusin aivan liian myöhään unohtaneeni tehdä pöytälevyyn aukon tiskialtaalle! Nyt kaapistossa oli sitten verho ilman allasta. Ikävä takaisku. Pöytälevyn päälle allasta en enää laittaisi, sillä se tulisi silloin aivan liian korkealle ja kreivitär poloinen joutuisi varvistelemaan ulottuakseen hanaan. Olisi tehtävä erillinen tiskiallaskaluste. Täysin tyytyväinen en muutenkaan ollut tähän kaapistooni, sillä ovet olivat vinksin vonksin ja kaikkea verhosi jonkinlainen huolimattomuuden silaus.

Liedestäkään ei tullut sen komeampi, vaikka olin jo ehtinyt mielikuvissani ihastella sen realistista muotoilua. Liimasin neljä magneettia hellanlevyiksi, sillä ne näyttivät aivan oikeilta levyiltä. Paisti että olivat liian korkeat mittakaavaan. Jos olisin jaksanut nähdä vähän vaivaa, olisin voinut porata levyille kolot hellan pintaan, ja upottaa magneetit osittain puun sisään. Mutta enpä tehnyt niin. 

Nupit syntyivät neppareiden puolikkaista, jotka maalasin valkoisiksi, ja uuninluukku polykarbonaattilevyn palasesta. Saranaksi laitoin palasen mustaa nahkaa.

Luulisinpa joutuvani joskus tekemään uuden lieden. Kodinkoneet eivät selvästikään ole vahvinta alaani.

Puuhella onnistui paremmin. Sen runko syntyi yksinkertaisesti puupalikasta ja liesitaso ohuesta vanerista. Maalasin hellan Jovi-maaleilla harmaaksi ja valurautatason pienoismallimaalilla mattamustaksi. Uuninluukut muovailin Fimo-massasta ja liimasin pikaliimalla paikoilleen. Tällä kertaa en tehnyt aukeavia luukkuja. 

Lattian kipinäsuojus syntyi siideritölkin metallista.

Metalliämpäri sai kuvausta varten sisuksiinsa hiilimurskaa.

Tutkaillessani Internetin ihmeellisiä nukkekotisivustoja, päätin minäkin uskaltautua kokeilemaan pikkuruisten tarve-esineiden väsäämistä. Keittiössä tarvitaan jos jonkinlaista kapinetta. 

Ensin otin esiin balsapuisen leivänpaahtimen, jonka poikaystäväni oli jo kuukausia sitten nakerrellut uutuuttaan hohtavalla dremelillä. Koska hän ei ollut saanut aikaiseksi maalata sitä, minä maalasin sen musta-hopeiseksi omin lupineni ja liimasin sen pohjaan pienet hopeiset helmet jaloiksi.

Tein pari purnukkaa jostakin putkilosta, ja liimasin painonapin osat kansiksi. Tulostin purkkien kylkeen etiketit: tee ja sokeri. Tee on ihan oikeaa teetä; sitä pienintä purua, joka rapisee teesiivilän läpi. Sokeri taas on oikeasti suolaa, koska suola on pienikiteisempää. Purkit huurtuivat myöhemmin kovin rumasti, en tiedä johtuiko se liimasta, vai sisällöstä vai niiden yhdistelmästä.

Kahvimylly syntyi balsasta, halkaistusta puuhelmestä ja pätkästä rautalankaa. Petsasin valmiin tekeleen ja liimasin hullunkurisen oranssin helmen laatikon vetimeksi.

Talouspaperirullateline syntyi niin ikään balsasta, grillitikusta ja puuhelmestä. Paperin kiersin kertakäyttönenäliinasta leikkaamastani kaitaleesta.

Monetkin nukkekotiharrastajat olivat taivutelleet tuikkukynttilöiden suojuksista pieniä piparkakkumuotteja. Niinpä minä tein perässä, mitä muut edellä. Olin aivan yllättynyt miten mukavasti tuo materiaali totteli pinsettejäni ja pihtejäni. Olikin paljon helpompaa työskennellä tuikkukynttilämetallin kuin siideritölkkimateriaalin kanssa!

Luuta syntyi grillitikusta ja ruskeasta paperinaurusta.

Kun olin täyttänyt jääkaapin muovailemillani ruoilla, huomasin hyllyvälin olevan liian suuri. Kaappiin piti lisätä hyllylevyjä. Tein niille kannakkeet tulitikunpätkistä ja liimasin niiden varaan polykarbonaattilevystä hyllyt. Samalla uudistin myös siideritölkistä askarrellut ovihyllyt, ja korvasin ne tuikkukynttilänsuojuksella. 

Huomaamattani olin tuhrannut pikaliimaa sormenpäähäni, eikä jääkaappi irronnutkaan enää kädestäni, kun yritin laskea sen pöydälle! Jouduin repäisemään peukaloni irti väkivalloin, ja kaapin kylkeen jäi kerros ihoani. Hioin sen pois - sormenpääni paranisi kyllä ajan kanssa itsekseenkin.

Minua oli aiemmin oikein käynyt sapettamaan se, miten jotkut nukkekotityypit veivät miniatyyrimaailman aivan äärimmilleen. Tästä mainiona esimerkkinä tulitikkuaski. Kiivastuneena päätin, että kyllä minäkin yhden tikkuaskin saisin aikaiseksi, eihän se nyt mikään maratonjuoksuun verrattava suoritus voi olla! Yllättäen pikkuruisen avautuvan rasian taittelu kartongista ei ollutkaan aivan mahdotonta! Vuolin balsasta soiroja tikuiksi ja tulostin minikokoon ihan oikean tikkuaskin kannen.

Jääkaapin sisältö vaikutti kovin lihapainotteiselta. Muovailin muutaman paprikan ja pari porkkanaleivosta sekä kääretortun. Kellarista voisi sitten hakea vihanneslaatikkoon jotakin vihreää.

Pikkuisen vispilän rakensin rautalanganpätkästä, jonka taivutin silmukaksi. Sitten irrotin vanhasta kuulakärkikynästä jousen ja kiepautin sen rautalangan lenkkiin. Tujaus pikaliima piti jousen paikallaan. Fimosta muovailin kahvan, ja samalla muotoilin myös kauhan samaa sarjaa.