sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Makuuhuoneen muutoksia


Makuuhuone tuntui aika ahtaalta. Missä ihana pariskuntamme oikein säilyttäisi vaatteitaan? Päätin tehdä jyhkeän lipaston, koska vaatekaappi ei oikein sopuisasti mahtuisi huoneeseen. Koulun jätepuulaatikoista löytyi sopivaa lautamateriaalia, josta siivutin palaset lipastoa varten. Maalasin lipaston valkoiseksi ja liimasin laatikoihin vetimet pienistä metallihakasista.


Huomasin viettäväni paljon aikaa vain tuijotellen nukkekotiani. Joskus tunsin ihastusta, ja joskus tyytymättömyyttä. Makuuhuone oli ikävän ahdas ja hankala, kun yksi sänky vei melkein koko lattiapinta-alan. Päätin tehdä radikaalin ratkaisun: katkaisemalla vuoteesta katoksen kokonaan pois, sain siirrettyä sen toiselle seinustalle, ja huone muuttui samalla avaraksi. Se muistutti nyt enemmän aikuisten makuuhuonetta, kun vauvamaiset pitsiverhot sängyn päältä olivat poissa. Samalla lisäsin päiväpeittoon vanuvuorauksen, ja ompelin siihen tikkauksia. Aiemmin hiukan kovalta vaikuttanut peti oli nyt ihanan muhkea.

Uuden järjestyksen myötä makuuhuoneeseen mahtui vieläpä iso vaatekaappikin! Vaatekaappi sai sisäänsä hyllyt, ja sen yläreunaa laitoin kiertämään valmiin koristelistan. Aika massiivinen listahan se oli, mutta kapeampaa minulla ei enää ollut jäljellä. Ovien saranat leikkasin nahasta ja vetimiksi liimasin hakaset. Kaapin jalat sahasin puisesta pyykkipojasta koulun suurella vannesahalla.

Puutyöluokan massiiviset sähkötyökoneet alkoivat kiukuttaa minua. Miten paljon siistimpää jälkeä mahtaisinkaan saada aikaan, jos minullakin olisi mahdollisuus hankkia juuri minityöskentelyyn sopivat laitteet.