Olohuoneen ensimmäiset kalusteet

Otin törkeästi mallia netistä löytyviltä nukkekotiharrastajien kotisivuilta, kun aloin miettiä olohuoneen kaakeliuunin rakentamista. Monet olivat käyttäneet runkona Pringles-perunalastuputkiloa. Minä valitsin kuitenkin omenalastuputkilon, joka on samanlainen, mutta hivenen kapoisempi, ja sopii näin mukavammin liian mataliin huoneisiini.

Teippasin putkilon päälle edellisenä talvena Hobby Pointista ostamaani kaakeliarkkia ja leikkasin mattoveitsellä uunin kylkeen aukon. Valitsemani kaakeliarkki ei ollut sittenkään kuvioinniltaan paras mahdollinen, mutta sitä oli nyt enää turha surra. Uunin yläreunan somistin puuvillapitsillä, jonka maalasin valkoiseksi ja vielä lakkasin. Kiinnitin koristeellisen napin uunin etuosaan. Napinkin maalasin Bilteman seinämaalilla, mutta sen päällä vesiohenteinen lakka oli huono keksintö. Lakka jotenkin liuotti maalia pois ja teki siitä inhottavan muovisen näköisen. Näin jouduin maalaamaan napin vielä kertaalleen ja jättämään pinnan lakkaamatta.

Olohuoneessahan on sähköjohdot kahdelle valaisimelle, koska alunperin olin ajatellut laittaa sinne sekä katto- että jalkalampun. Nyt kuitenkin keksin hyödyntää toisen lampun uunissa, ja vedin sen johtoineen putkilon sisään.

Tulipesän taittelin tukevasta pahvista ja maalasin mustaksi. Sen takaseinäksi laitoin palan polykarbonaattilevyä, jonka väritin permanent-tussilla punaiseksi. Pilkoin muutaman tikunpätkän polttopuiksi ja liimasin ne tulipesään. Lamppu loimottaa punaisena uunin pesästä, kun taloon kytketään valot päälle. Uunin luukut ja lattian kipinäsuojan leikkasin ja taittelin hopeanvärisestä juomatölkistä. Taas kerran hopeatyökaluista oli paljon hyötyä. Uunin pesän edessä oleva ritilä syntyi harmaasta hyttysverkosta.

Lokakuun puutyölauantai alkoi ikävästi: uskollinen vannesahani olikin rikki! Meinasin vaipua masennukseen, mutta kokeilin kuitenkin lehtisahaa, jonka kanssa en tullut viime vuonna kovin hyvin toimeen. Pikkuhiljaa kädet ja kone kuitenkin löysivät yhteisen sävelen, enkä joutunut kauaa itkemään vannesahan perään.

Sahasin puusta osat hyllyyn, johon sijoittaisin sievän ruusuastiaston. Olin tehnyt astiat Kalajoen nukkekoulussa jo viitisen vuotta aiemmin. Astiat on valettu kipsimuoteilla, jotka on tehty Sinooperin valmiita posliiniastoita malleina käyttäen. Nämä minun astiani ovat siis Sinooperin astioiden kopioita, mutta hivenen pienempikokoisia, koska posliini kutistuu poltossa. Polton jälkeen ne on hiottu varovasti, ja maalattu posliinimaaleilla.

Olin kerrankin tunnollinen, ja kastelin kaikki kaapin puuosat ensin, jotta puunsyyt nousisivat pintaan. Hioin pinnat tämän jälkeen ja sen jälkeen petsasin ja liimasin kaapin kasaan. Saranat tein nahasta ja nupeiksi liimasin puuhelmet.

Puusepäntöiden vastapainoksi oli aika vähän askarrella paperista. Monien aikakauslehtien www-sivuilla on pieni kuva uusimman numeron kannesta. Niistä tulee oivia lehtiä nukkekotiin. Minä tulostelin näitä kansia paperille, leikkasin irti ja liimasin vielä muutaman palan paperia sisälehdiksi.

Seuraavaksi oli aika ryhtyä verhoilijaksi. Mielessäni oli nikkaroida Pilvilinnaan komeat k-tuolit. Olin sahannut puutyötunnilla kolmemillisestä mdf-levystä nojatuoleja varten selkänoja- ja istuinlevyt sekä käsinojat. Kaipasin kipeästi askel askeleelta -ohjeita tuolien kokoamiseen, mutta koska sellaisia ei juuri ollut saatavilla, jouduin vain suinpäin ryhtymään työhön ja oppimaan tehdessäni.

Ensin leikkasin vaahtomuovista pehmusteet istuimeen ja selkänojaan. Liimasin ne puuliimalla. Leikkasin pellavakankaasta sopivan kokoisen tilkun ja pyöräytin sen vaahtomuovi-levy -yhdistelmän päälle. Olen yleensäkin tekstiilitöissä luonnonkuitujen puolestapuhuja, ja niin nytkin. Pellava liimautuu mainiosti askarteluliimalla, ja mielestäni parasta on Pritt-puikkoliima. Tuolin takapuolelle liimasin vielä tilkun, jonka reunat olin huolitellut erikeeperillä purkautumisen estämiseksi.

Selkänojan ja istuimen yhdistin toisiinsa käyttäen samaisia pikkuisia neuloja, joilla olin naulannut tauluja Pilvilinnan seinille. Naulaamisessa ovat hyvänä apuna pihdit, sillä pieniä neuloja on melkoisen hankalaa pitää sormilla pystyssä. Käsinojat maalasin, hioin ja lakkasin, ja naulasin kiinni tuoliin. Takajalat sahasin valmiista puurimasta ja liimasin paikalleen.

Minua vähän häiritsi se, ettei olohuoneessa ollut kuin yksi ikkuna. Alunperin olin ajatellut tehdä valeikkunoita tarvittaviin kohtiin, mutta luovuin ideasta, koska arvelin niiden kuitenkin näyttävän juuri siltä mitä ovat: valheellisilta.

Siispä täyttäisin seinät tauluilla. Valokuvasin elävän mallin piirustuksiani, ja tulostin ne pieneen kokoon. Petsatut kehykset tein Hobby Pointin jalkalistasta.

Lampunvarjostimen askartelin kukkaputkilon korkin varaan. Tein varjostimen kartongista, päällystin sen sideharsolla ja liimasin reunaan puuvillapitsiä ja silkkinauhaa.

Törmäsin erään nukkekotiharrastajan blogissa piipunrasseista tehtyyn joulukuuseen, ja innostuin itsekin kokeilemaan. Ensimmäisen yritelmäni taivuttelin Tiimarin piipunrassista, mutta tuloksena oli lelukuusen näköinen tekele - syynä liian kirkkaanvihreät ja paksut piipunrassit. 

Onneksi Ideaparkin Minimanissa tai Tokmannissa (en muista, kummassa ja väliäkö tuolla) sattui silmääni ohutta, tummanvihreää piipunrassia. Siitä tulikin heti komia kuusi. Kieputin grillitikkurungon ympäri ensin yhden piipunrassin ja aloin sitten lisäillä oksia. 

Tuputtelin pikaliimaa oksien ja rungon yhtymäkohtiin, jotta oksat eivät myöhemmin pyörisi rungon ympäri. Latvatähti syntyi tähden muotoisesta niitistä. Kuusenjalaksi laitoin kummallisen metallikappaleen, joka oli jäänyt yli jostakin Ikean huonekalun kiinnikkeestä. Jalka tarvitsi hieman lisää painoa, ja siihen liimattiin vielä 50 sentin kolikko.

Pilvilinnan väkeä

Minulla oli nukkekotini asukkaiden posliiniosat jo valmiina. Olin valanut ne valmiilla muoteilla monta vuotta aikaisemmin Kalajoen kristillisen opiston nukkemuotoilukurssilla. Tähän saakka nämä pikku ystävät olivat odottaneet kaapin kätköissä elämänsä alkua.

Armas sulhaseni osallistui jälleen nukkekotiprojektiini keksimällä komean sukunimen Pilvilinnan kreivitärpariskunnalle. Kuvassa siis äärimmäisenä vasemmalla ihastuttava kreivitär Lilja von Hottendottir sekä hänen vierellään suloinen kreivi Mikael von Hottendottir, joka pienestä rintavauriostaan huolimatta on elinvoimainen ja hyväluontoinen mies.

Ompelin nukeille vartalot valkoisesta, hyvin ohuesta puuvillakankaasta. Kalajoen opistolta olin ottanut talteen myös vartalokaavat. Ne osoittautuivatkin varsin nerokkaiksi - koko vartalo ommeltiin vain yhdellä kaavalla, eli kahdesta kappaleesta. Lisäksi joillekin nukeille lisättiin vielä käsivarsiksi suorakaiteen muotoinen kappale.

Alunperinkään en ollut osannut kuvitella pienen poikanuken koskaan pääsevän asumaan taloon. Pilvilinnasta tulisi kahden leikkimielisen aikuisen koti. Ylimääräiselle nukkeyksilölle oli siis keksittävä hyötykäyttöä. Hän sai kunnian olla Pekko Pelastaja, rohkea ensihoitaja. Ompelin Pekolle sairaalavaatteet puuvillasta: valkoiset housut ja takin sekä vihreän paidan. Ambulanssityöskentelyä varten Pekko sai huomiovärisen takin sekä housut. Askartelin lopuksi vielä konvehtirasiasta pakkauksen nukelle ja annoin koko komeuden omalle pelastajamiehelleni synttärilahjaksi!

Alkuperäiseen henkilögalleriaan alkoi tulla muutoksia. Kun olin ajatellut palkata tumman viiksiniekan kaupan kassaherraksi, havaitsinkin eräänä iltana olevani tekemässä virhettä. Herrahan ei tietenkään sopinut tiskin taakse, vaan sen eteen. Tämä mukava nuori mies oli tietenkin asiakas, joka uskollisesti kävi ostamassa korsettinsa ja mekkonsa kreivittären putiikista, koska oli varsin mieltynyt näihin uniikkituotteisiin. Nimekseen hän sai Thomas.

Kikkarapäinen rouva puolestaan oli alunperin ollut ehdolla kaupan asiakkaaksi, mutta saikin nyt siirtyä kreivitär von Hottendottirin sisareksi. Annoin omalle siskolleni tehtäväksi keksiä nimen tälle uudelle naiselle, ja niin hänet ristittiin sitten keisarinna Fiina Elisabethiksi. Fiina vierailee usein von Hottendottirien luona.

Kangaspuut

Aloitin kalustamisen mattojen kutomisella, koska ajattelin sen sujuvan mukavasti auringonoton lomassa. Ensin kaivoin vintiltä vanhat Brion kangaspuuni, jotka olin saanut joskus lapsena. Ihme kyllä, ne olivat vielä aivan ehjät, ja vain sukkulat olivat kadonneet vuosien varrella. Mutta niin oli myös loimien luonnin ohjeet. Soitin äidilleni, joka tiesi ainakin, miten oikeiden kangaspuiden loimi luodaan. Äiti pulputti minulle tiuhtalangoista ja niisistä, enkä ymmärtänyt sanaakaan. Aloin hermostua, ja päätin keksiä kaiken ihan itse.

Pienen kikkailun jälkeen sainkin kangaspuuni loimitettua ohuella virkkauslangalla. Uuden sukkulan leikkasin polykarbonaattilevystä, jota oli jäänyt yli nukkekodin ikkunalaseista. Matonkuteen virkaa saivat hoitaa erilaiset neulelankojen jämät omista ja äitini lankavarastoista.

Valitettavasti kesästä tuli hirveän sateinen ja kylmä, ja auringonotto piti unohtaa. Samalla vähän unohdin mattojen kutomisenkin. Kesän loppuessa minulla oli vasta yläkerran huoneiden matot valmiina. Kutominenhan on loppujen lopuksi aika tylsää touhua.

Muuttovalmis talo

Talo oli sisäosiltaan ovia vaille valmis, ja minä siirryin ulkotöihin.

Ikkunoita varten sahailin erivahvuisista rimoista sekä tulitikuista ristikot. Mallina käytin oman kotini ruutuikkunoita, mutta lisäsin vielä ylimpiin ruutuihin pienet yksityiskohdat. Sitten liimasin kaikki osat toisiinsa ja näin ikkunoista tuli kerrassaan suloisia. Niiden maalaaminen sen sijaan oli jopa vieläkin tympeämpää kuin porraskaiteiden. Laiskuuttani maalasin tällä kertaa vain kaksi kerrosta, kun tähän mennessä olin vedellyt kaikki maalipinnat kolmeen kertaan.

Ikkunalasit leikkasin tavallisilla saksilla polykarbonaattilevystä. Ongelmaksi muodostui lasien kiinnittäminen karmeihin. Puuliima ei tietenkään kestänyt muovipinnalla, ja juuri nyt minulla ei ollut muutakaan liimaa käsillä. Kuumaliima ehkä olisi ollut omiaan tähän, mutta pyssyä saisin odotella saapuvaksi vielä pari päivää. En millään malttanut odottaa.

Kontaktiliimallakaan en viitsinyt alkaa yrittää suhrata. Päädyin turauttamaan liimamöykyt ikkunanpuitteiden jokaiseen kulmaan, ja toivomaan, että puuhun tarttuva liima pitäisi myös muovin paikallaan. Lopuksi vielä askartelin ikkunoiden pielet valmiista listasta sekä vanerista, josta sahasin yläosiin kolmiot.

Seuraavana urakkana olivat ovet. Oven rungon sahasin 3 mm:n paksuisesta vanerista, jonka pintaan liimasin 1 mm:n vahvuista vaneria. Mallia otin lapsuudenkotini peiliovista.

Olin jo kerinnyt maalata ulko-oven valmiiksi, kun yhtäkkiä muistin, että siihenhän minä olin halunnut tehdä ikkuna-aukon. Nyt se oli myöhäistä. En viitsinyt alkaa enää tehdä uutta ovea, vaan tyydyin umpinaiseen ulko-oveen. Saranoita varten vuolin mattoveitsellä pienet kolot ovien reunoihin. Onneksi minulla oli tarpeeksi saranoita jo valmiina. Olin näet ostanut ne jo vuosia sitten Sinooperista, silloin kun aloitin ensimmäistä nukketaloani. Maalasin ovet ja kiinnitin saranat paikoilleen kontaktiliimalla.

Jätin ovenkahvojen keksimisen toistaiseksi väliin. Lamppujen sähköjohdot liimasin kuumaliimalla kattoon.

Savupiipuiksi olin sahannut puupalikat, jotka maalasin jälleen kivimaalilla. Töpötin niiden kylkiin vielä hiukan mustaa vesiväriä esittämään piipusta tullutta nokea. Vinttiin tein muurit, jotka sitten nousevat "katon läpi" piipuiksi.

Talunkehyksestä tuli kaunis koristelauta kivijalan yläreunaan. Käytin myös hyväkseni jäätelötikkuja muistuttavia kahvinsekoitustikkusia, jotka olin anastanut Valion baarista.

Päätin maalata ikkunanpielet ja nurkkalaudat sekä kaikki muut koristeet herttaisella pinkillä. Joskus ihmettelen omaa värisilmääni. Mikä ihme saa minut yhdistämään kirkuvaa pinkkiä vanhahtavaan vihreään sävyyn? No, ainakin talo sopii nyt kauniisti makuuhuoneeseeni, jossa sen paikka on. Muutenkin huomasin nukketalon värimaailman vastaavan sekä omaa nykyistä kotiani että unelmieni pikkukartanoa, jonka vielä jonain päivänä onnistun hankkimaan.

Taloni oli lopultakin aivan valmis! Siihen kului rahaa yli 300 euroa ja aikaa satoja työtunteja. Vaikka rakentaminen oli hauskaa, olin valtavan tyytyväinen siitä, että kaikki oli valmista ja urakka päätöksessä. Lopuksi "kastoin" talon Pilvilinnaksi.

Kesän mittaan aion tehdä nuket valmiiksi ja syksyllä aloitan kalustamisen. Jos siis maltan odottaa siihen saakka.

Rappuset

Listojen ja rimojen ostaminen tuntui loputtomalta suolta. Juuri kun kuvittelin, ettei minun tarvitse enää syytää askarteluliikkeille vähäisiä ropojani, tajusin, että listoitettavia paikkoja löytyy aina vaan lisää. Hain listaa tällä kertaa Hobby Pontista, sillä Minimaailman varastot alkoivat ehtyä.

Ovien ja ikkunoiden karmien jiiraaminen rupesi jo pikkuhiljaa tympimään, ja tuntui etteivät talon aukot lopu koskaan. Taloudelliselta kannalta olisi ollut fiksumpaa keksiä kaikki listat jostain muusta, eikä käyttää valmiita ostomateriaaleja. Mutta halusin talostani kaikin puolin siistin ja viimeisen päälle pikkutarkan, joten päätin pysyä kauniissa, valmiissa listoissa. Viis rahanmenosta!

Sormenpääni kipeytyivät sahaamisesta, mutta sain silti olla kiitollinen, että minulla projektin tässä vaiheessa vielä oli sormenpäitä tallella.

Valmiit oviaukot näyttivät oikein hyviltä. Itse ovien rakentamisen jätin myöhemmäksi murheeksi, sillä minulle ei ollut vielä hahmottunut, miten ne toteuttaisin.

Seuraavaksi huomasin, että minulta puuttui vieläkin listoja: myös ikkunaruutuja varten tarvitsisin ohutta rimaa. Tällä kertaa suunnistin Tampereen Harrasteeseen. Mikäli nyt olin lopulta päässyt lista- ja rimaurakan päätökseen, taloon oli uponnut tätä tavaraa yli 40 metriä!

Ostin samalla myös vanerinpalasia ovia (3mm:n ja 1 mm:n vahvuista) ja ikkunoiden ulkokarmeja (vahvuus 2 mm) varten. Pienellä vaivalla olisin varmasti löytänyt halvempaa vaneria jostakin muualta. En malttanut kuitenkaan alkaa nähdä vaivaa, sillä talo oli jo niin loppusuoralla, että halusin saada sen pakkomielteenomaisesti valmiiksi.

Pääsin pitkästä aikaa puutyötunnillekin. Otin portaikot taas käsittelyyn. Minua harmitti sikinsokin vinksoilevat askelmat, ja yritin peittää mokani tekemällä vielä jokaiselle askelmalle erillisen astinlaudan. Käytin 3 mm:n paksuista mdf-levyä, jota löysin jätepuulaatikosta. Sitä oli mukava työstää. Porasin askelmiin reijät kaidepuita varten. Kaiteina käytin babuisia grillitikkuja. Niiden liimaaminen oli vihoviimeistä puuhaa, kun jokainen askelma oli eri kokoinen. Lopulta työ oli tehty ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Alun katastrofi oli muuttunut sieviksi pikku rappusiksi!

Maalasin portaat Bilteman maaleilla ja päällystin ne osittain tapetilla. Kannattaa muuten panostaa kunnon siveltimeen, sillä pikkuisten osien maalaaminen on melko hankalaa. Omasta työstä ei kannata tehdä ehdoin tahdoin tuskaista käyttämällä halpissiveltimiä, joiden harjakset hapsottavat joka suuntaan.

Portaiden tekeminen oli ehdottomasti hankalin ja kinkkisin työvaihe koko talossa. Olin onnellinen saadessani vihdoinkin liimata ne paikoilleen ja siirtyä taas helpompiin hommiiin.

Listoja ja portaita

Talo alkoi olla hyvällä mallilla. Pienten maalausviimeistelyjen jälkeen vuorossa oli listoitus sekä ikkunoiden ja ovien sekä portaikkojen nikkarointi. Olisi aika palata piakkoin takaisin koulunpenkille työkalujen ja koneiden ääreen. Ihana poikaystäväni oli jo löytänyt imatralaisesta Beranger Oy:stä 1 mm:n vahvuista polykarbonaattilevyäkin, josta olisi helppo leikata ikkunalasit.

Helsinki tarjosi jälleen ihastuttavan askarteluliikekokemuksen, kun eksyin HobbyPointiin. Siellä myytiin myös nukkekotitarvikkeita, kuten erilaisia sähkösarjoja. Minun mukaani tarttui vielä yksi kivimaalipurkki sekä Euro Mini´s -merkkinen kaakeliarkki. Helsingin-reissut olisivat kohdaltani pian taakse jäänyttä elämää, ja nyt olikin aika ostaa sieltä varastoon sellaiset tarvikkeet, joita tiesin vielä tulevaisuudessa tarvitsevani. Kaakeliarkista saisin varmaankin mukavan pinnan ainakin parin huoneen kaakeliuuneihin.

Laskeskelin myös, paljonko erilaisia listoja minun olisi haettava Minimaailmasta. Tulos oli järkyttävä: yli 20 metriä! HobbyPointissa oli kyllä myös joitakin listoja, mutta minua viehätti enemmän Minimaaliman valikoima.

Jalka- ja kattolistojen lisäksi tarvitsin listaa myös ovenkarmeihin. Päädyin näissäkin Minimaailman valmiisiin listoihin, sillä laiskuuttani ja fiiniyttäni en viitsinyt alkaa itse rakennella niitä. Kulmien sahaamisessa jiirisaha on aivan välttämätön. Jälleen suloisista suloisin ukkoni riensi apuun ja kaivoi työkalulaatikostaan pikkuisen jiirilaatikon, joka leikkikalumaisesta ulkonäöstään huolimatta toimi aivan loistavasti.

Kattolistojen sahaaminen ei ollutkaan aivan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Sahailin useampaan otteeseen listojen päät miten sattuu ja vinksin vonksin, ennenkuin aloin ymmärtää, miten päin lista milloinkin oli asetettava.

Maalasin kaikki listat huoneiden tapettien väreihin sopiviksi. Käytin jälleen Bilteman ihania seinämaaleja sekä lisäksi maalinjämiä, joita oman asuntoni sisustamisesta on aikojen kuluessa jäänyt jäljelle. Kapoisia pikku listoja oli kätevintä maalata niin, että teippasin ne ensin kiinni maalausalustaan.

Minua poltteli jo pahan kerran sisustusvimma, eikä talon julkisivun askartelu kiinnostanut minua yhtään. Tein kuitenkin pyhän päätöksen, että yhtäkään huonekalua en askartele enkä ainuttakaan täytekakkua muovaile, ennenkuin talo on myös ulkopuolelta esittelykelpoinen.

Portaita aloin rakentaa niin, että sahasin vannesahalla askelmat kokonaiseen laudanpätkään. Lopputulos oli vähemmän täydellinen, sillä vannesaha tuppasi hiukan kiemurtelemaan tai sitten pikku kätöseni eivät vain suostuneet toimimaan kyllin vakaasti. Nukkekodin vinttiin kelpaavat pelkät tikapuumaiset avoportaat, mutta olohuoneeseen ja alakerran eteiseen tarvitaan jyhkeämpää rakennetta.

Portaiden rakentaminen viivästyi kovasti, kun en päässyt moneen viikkoon puutyötunnilleni sairastelujen ja muuttokiireiden takia.

Kivimaalia ja sähköjohtoja

Alusta lähtien olin suunnitellut toteuttavani talon kivijalan niin, että maalaisin osan seinästä hyväksi havaitsemallani Granit-kivimaalilla. Sillä saa vakuuttavan betonimaisen jäljen ja se on hyvin peittävää. Mutta Sinooperi, josta maalia olin aiemmin ostanut, tuotti minulle pettymyksen: kyseinen tuote ei enää kuulunutkaan heidän valikoimiinsa. En ymmärrä, miksi kerrassaan hieno maali korvataan toisella, selkeästi huonommalla tuotteella. Myyjän mukaan Granit-maalia ei enää saada.

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun olen saanut pettyä Sinooperiin. Taidan ryhtyä boikotimaan koko ketjua.

Nyt olin ihmeissäni, mitä keksisin korvaavaksi tekniikaksi? Tiimarista löytyi myös "kivimaalia", mutta se oli niin kimaltavaa ja muovisen näköistä, etten tahtonut sortua sellaiseen jäljitelmään. Oliko alkuperäinen maali kadonnut maailmasta vai myisikö sitä jokin muu liike? Googlettamalla löysinkin sitten alkuperäistä Granit-maalia Sinellistä.

olin aikeissa piipahtaa Sinellissä käydessäni heilani luona Helsingissä, mutta en kuitenkaan kuumeilultani päässyt ostoksille tällä kertaa. Ajattelimme sitten poiketa automatkalla Ideaparkissa Lempäälässä, jossa myöskin olisi Sinellin liike. Näin teimmekin, mutta emme olleet kerinneet edes löytää kyseistä puotia isosta kauppakeskuksesta, kun kaiuttimista alkoikin kiiriä palohälytys! Asiakkaat ohjattiin saman tien ulos pakkaseen. Mikä ihmeen kirous voi yhden kivimaalin hankkimiseen liittyä?

Kivimaalikirouksen kumoutumista odotellessani piirtelin sähköjohtojen liittämisistä kaavion, jotta saisin laskettua paljonko mitäkin osia pitäisi hankkia. Jos olin ymmärtänyt Nukkelan myyjän opastuksen oikein, tarvitsisin melkoisen määrän pikkuisia Bodo Hennig -sähkönamikoita, mikä taas merkitsisi totaalista konkurssia. Silloin isäni yllätti minut ihanasti ja ilahdutti minua antamalla rahallista avustusta kalliiden sähköosien hankkimiseen. Se riittikin juuri sopivasti, kun tingin hiukan lamppujen määrästä ja tyydyin vain yhteen muuntajaan. Nukkelassa kerrottiin, että yhteen muuntajaan voisi ehkä kuitenkin laittaa jopa 10 lamppua, mutta mitä enemmän lamppuja on, sitä himmeämmin ne palavat. Alkuperäinen suunnitelmani 13:sta valosta kutistui siis kymmeneen.

Lopulta selvisimme myös Sinellissä käynnistä ilman, että koko kauppakeskus piti evakuoida, ja niin minä sain ostettua kaipaamani kivimaalin. Kotona hämmästyin, miten siniseltä näytti väri, joka kaupassa oli selvästi harmaa. Harmittelin väärää värisävyä hetken ja päätin sitten olla vain tyytyväinen siihen, että minulla oli nyt edes jotain, jolla maalata. Kivimaalia pitää vedellä muutama kerros parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Ostamani kaksi purkkia hupenivatkin pikavauhtia ja maali loppui kesken. Rahanmeno alkoi jo masentaa. Tämäkin maali oli kohtuuttoman kallista ja nyt minun olisi ostettava vielä kolmaskin purkki. Nukkekotia pitäisi kyllä rakentaa pikkuhiljaa vuosien varrella, jotta kaikki hankinnat eivät kasautuisi yhteen syssyyn, enkä minä joutuisi konkurssiin.

Kun olin petsannut vielä vintin hirsirakenteet kirsikansävyisellä petsillä ja porannut sähköjohtojen läpivienteihin pienet reijät, sain viimeinkin liimata kerrokset ja väliseinät paikoilleen. Tämän jälkeen paklailin liitoskohdat puuliiman ja mdf-sahanpurun seoksella siisteiksi.

Oli aika ruuvata ovet takaisin paikalleen. Varmistin ruuvien pitävyyttä turauttamalla hieman liimaa niiden reikiin.

Nukkekotia oli nyt täysin mahdotonta enää nostaa, sillä se painoi todella paljon. Yrittäessäni siirtää taloa lattialta pöydälle, onnistuin kaatumaan kumoon ja talo kopsahti käsistäni lattialle! Toisesta ovesta lohkesi pala irti, ja olin todella häpeissäni. Pitikö yrittää leikkiä voimanaista?

Onneksi sain irronneen palan liimattua kauniisti takaisin paikalleen. Ymmärsin jättää talon toistaiseksi lattiatasoon, ja odotella apuvoimia sen nostamiseen.

Tunsin tarvitsevani miehekästä apua myös sähkötöiden aloittamiseen, jos ei muuten, niin edes henkiseksi tueksi. Sitä ei valitettavasti ollut muutamaan päivään saatavilla. Malttamattomana valaisemaan kotini, uskaltauduinkin sitten tutkimaan pieniä elektroniikkaosia. Kävi ilmi, että tekniikka oli juuri niin helppoa kuin Nukkelan myyjä oli vakuuttanut. Johtojen liittäminen töpseleihin oli hauskaa ja yksinkertaista. Hopeatöissä käyttämistäni pihdeistä oli suuri apu pikkuruisten osien kiinnittämisessä. Talon takapuolelle kertyi melkoinen johtojen, töpselien ja jakorasioiden sekamelska, mutta mitäpä se haittasi. Talon sisälle jäivät vain hehkulamput siististi ohuiden johtojen päähän, kun vein kaikki liitokset talon ulkopuolelle.

Olin päättänyt jättää yläkerran pienestä eteisestä valot kokonaan pois ja luopua myymälän ja olohuoneen kakkoslampuista. Oli jännittävää kytkeä valot päälle: palaisivatkohan kaikki? Kyllä paloivat! Miten mukavan kodikasta tunnelmaa nuo pienet lamput loivatkaan kartanooni! Päätin palata vielä myöhemmin Nukkelaan ja ostaa kuitenkin kaksi lamppua lisää. Tahdoin kokeilla, kestäisikö muuntaja täyden 12 valon satsin. Pikkueteisen lisäksi olohuonekin kaipasi lisävalaistusta.

Seuraavan kerran Tampereella kulkiessani kävinkin hakemassa vielä pari lamppua Nukkelasta. Muuntaja sieti aivan hyvin 12 lampun rasituksen, kun liitin loputkin johdot paikoilleen.